Huhuu

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hiihtoloma hiljentää

Tänään piti olla tapaamisen aikuiskoulutuskeskuksessa. Siellä oltaisiin keskusteltu minulle sopivasta yrittäjyyskurssista ja käyty vähän läpi rahoituslaskelmiani. Valitettavasti käynti peruuntui ja sovittiin siirrettäväksi johonkin kauemmas tulevaisuuteen.

Sain arvion mainosmateriaalien painamisesta, logon suunnittelusta ja kotisivujen tekemisestä. 5000 e on kuulemma hyvä lähtöarvio. Tuo summa sisältäisi myös mainoskuvaukset. Ei kuitenkaan missään Barbadoksella, kuten tarjouksen tekijä totesi :) Mutta tarkemman hinta-arvion pystyy tietysti antamaan vasta, kun on tuote ja tiedossa hiukan enemmän yksityiskohtia. Mutta eiköhän tuo hinta-arvio ole riittävän kattava kertomaan siitä suuruusluokasta, jossa aloittava yritys markkinointiaan suunnittelee. Aika kallista. Sitten vielä lisäksi lehti-ilmoitukset ja se kaikki muu.

Hiihtoloma hiljentää nyt kaikki viranomaistoimijat, ja oikeastaan aika tärkeä virstanpylväs on se ensi viikon tapaaminen "innovaatioasiantuntijan" kanssa. Peukut pystyyn. Taidan oikeastaan tehdä sinne hieman lisää materiaaliakin.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Ely-keskus ja kuljetusta

Keskiviikolta alkanut lannistus jatkuu, mutta en silti hylkää projektiani, siihen tarvitaan kyllä paljon enemmän.

Sain ohjeen soittaa tunnustelupuhelun Ely-keskukseen, "innovaatioasiantuntijalle". Onpa hieno nimike. Kerroin hänelle hyvin pääpiirteittäin tuoteideastani, käynnistäni muotoilutoimistoissa, siitä, etten tiedä juurikaan yritystoiminnasta eikä minulla ole oikeanlaisia kontaktejakaan tähän projektiin sekä rahan puutteesta. Näiden asioiden kanssa toimiville on kyllä annettava tunnustusta siitä, että he eivät tunnu hätkähtävän minkäänlaisista turhista haihattelijoista. Asiantuntija pohti puhelimessa eteen tulevia tilanteita, mahdollisia haasteita rahoituksen hakemisessa (hänkin mainitsi sen, että kaikki ely-keskuksien rahoituskuviot ovat auki ja ratkaisuja voidaan joutua odottamaan ensi vuoden puolelle asti!) ja miten tässä pitäisi lähteä etenemään. Sovimme tapaamisesta kahden viikon kuluttua perjantaille.

Asiantuntijan kanssa on tarkoitus keskustella asioista Tuoteväylä-palvelun henkeen: "Tuoteväylä‐palvelun asiantuntijat neuvovat edelleen keksintöihin liittyvissä asioissa, arvioivat yksityishenkilöiden ja mikroyritysten keksintöjä ja innovatiivisia ideoita ja auttavat kehittämään niistä liiketoimintaa. Tavoitteena on löytää ja tunnistaa lupaavat ideat ja keksinnöt, joilla nähdään olevan riittävä markkinapotentiaali sekä mahdollisuuksia kasvuun ja kansainväliseen liiketoimintaan, ja auttaa kaupallistamaan ne nopeasti." Käsittääkseni siis asiantuntija osaltaan arvioi, onko Tuotteesta oikeasti myyntiin. Sepä hyvä.

Kysyin Tuotteen lähettämisestä asiakkaalle myös Matkahuollosta, ja vastaus oli sama: paketin haku varastosta ja toimittaminen kotiin asiakkaalle maksaisivat yli 100e. Löysinpä sellaisenkin palvelun kuin Rahtinetti: Sinne voi yritys tai yksityishenkilö laittaa ilmoituksen toistuvasta tai yksittäisestä rahtikuljetuksesta. Ihmiset näyttivät etsivän kuljettajaa nettihuutokaupasta ostamilleen huonekaluille, ulkomailta ostamilleen isoille tavaroille jne. Kuljetusyrityksilläkin oli ilmoituksia tyyliin: ajan joka viikko Helsingistä Kuopioon ja takaisin, autossa on tilaa. Laitoin sinne ilmoituksen, että etsin koko maan kattavaa kuljetusta isoille paketeille. Arvioin myynnin olevan n. 200 kpl ensimmäisen vuoden aikana. Sain jo muutaman vastauksenkin. Eivät nämä kuljetusfirmat ole kovastikaan halvempia kuin vaikka Itella, ainakaan ensimmäisellä tarjouksella. Tiedä sitten, kuinka paljon hinnoissa on vielä tinkivaraa. Suuri osa yrityksistä toimii sitäpaitsi aika paikallisesti. Siis esimerkiksi vain Turun ja Porin alueella. Tai Pohjanmaalla plus pistoajot pääkaupunkiseudulle.

Löysin nettikaupan, jossa myydään kohtuullisen samanlaista tuotetta kuin Tuote, merkittävin toiminnallisin eroin kuitenkin. Siellä hinta on kohtuulliset 500e ja kotiinkuljetuskin maksaa vain 29e. Eli tuo toimija ilmeisesti ottaa osan kuljetuskustannuksesta jo tuotteiden hinnassa. Lisäksi itse tuotteen hinta on merkittävästi alempi kuin muotoilutoimiston ennakoima Tuotteen hinta. Nettikaupan sivuilla ei suoraan sanota, että tuote olisi kotimainen, mutta tuotekuvassa on kuitenkin näkyvissä itse tuotteeseen liimattu suomenlippu-tarra. Hm.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Designtoimisto Buorre

Tänään oli toisen muotoilutoimiston vuoro. Tai desing-toimisto kai on oikeampi sana. Sain taas mennä ilta-aikaan. Tällä kertaa kävin Buorressa. Tapasin Pauluksen, jonka kanssa keskustelimme jälleen Tuotteesta, näytin kuvia. Hän otti esiin runsaasti taloudellisia näkökohtia. Näkökulma tuntui selvästi erilaiselta kuin Muovassa, koska siellä puhuttiin enemmän mielikuvista ja fiiliksistä ja konseptista. Buorressa taas enemmän rahasta. Toki raha on sikäli ratkaiseva tekijä, että jos Tuote on liian kallis, tarpeeksi moni ei osta sitä, en saisi yrityksestä elantoani ja niin koko idea jäisi hyödyntämättä. Pauluksen mukaan on helppoa suunnitella Tuotteesta sellainen, että se maksaa kuluttajalle 1500e. Mutta hankala suunnitella sellainen, joka maksaa 500e. Ehkä se on jopa mahdotonta niin, että Tuote kuitenkin olisi laadukas ja linjakkaan tyylikäs. Kaikkien (tarpeeseen tulevien) laskuesimerkkien jälkeen tuli vähän lannistunut olo. Onkohan minusta sittenkään tähän.

Minun pitäisi tietää enemmän yrityksen pyörittämisen kustannuksista. Jälleen huomaan, että joku yrittämiseen liittyvä kurssi pitäisi olla käytynä. Tänään oli lehdessä ilmoitus aikuiskoulutuskeskuksen kurssista, joka kestäisi neljä viikkoa. Soitin oikein ja kysyin, että millainen kurssi. Kolme päivää lähiopiskelua ja kaksi kotitehtäviä joka viikko. Ei ole mahdollista minulle. Puhelimessa keskustelimme yrittäjän ammattitutkinnosta, joka puolestaan on sen 40 ov ja tapahtuu enimmäkseen monimuoto-opiskeluna. Mutta se taas kestää vuoden, sisäänotto on onneksi sentään liukuva ts, voi aloittaa milloin tahansa. Voisikohan siinä aloittaa niistä asioista, jotka tuntuvat olevan eniten hakusessa (raha-asioista)? Tuo neljän viikon kurssi maksaa 150e. Muista hinnoista en tiedä. Menen aikuiskoulutuskeskukseen juttelemaan ensi viikolla, kuulen heidän tarjoamistaan vaihtoehdoista. Oikeastaan minulle riittäisi vinkki hyvästä ja ymmärrettävästä kirjasta aiheena: miten yrityksen taloutta suunnitellaan ja lopussa sanasto... Taloussuunnitelmat pitää tietysti olla tehtynä liiketoimintasuunnitelman rahoitussuunnitelmaan ennen kuin rahoitusta voi hakea.

Löysin tietoa yrityskummeista ja täytin lomakkeen etsiäkseni itselleni kummia. Kyseessä on siis mentoritoiminta, jossa kokeneempi yrittäjä neuvoo uudempaa yrittäjää erilaisissa asioissa. Hakija voi hakemuksessaan määritellä, millaisissa asioissa hän haluaa kannustusta, neuvoja ja keskustelua. Mentorin on tarkoitus auttaa myös verkostoitumisessa. Yrityskummit on jaoteltu maantieteellisiin alueisiin. En ole varma, onko nyt vielä liian aikaista yrityskummille, mutta siihen varmasti osataan ottaa kantaa siellä päässä.

Sain tietoa myös Tuotteen lähettämisestä asiakkaille Itellalta. Arvioin painon ja mitat. Itellasta arvioitiin, että sen kokoisen paketin nouto varastosta ja toimittaminen kotiin asiakkaalle maksaisi keskimäärin 100e kpl, eli aivan liikaa. Suuri hinta selittyy suurella pohjakoolla. Täytyy kysyä muualtakin.

Sitten nukkumaan, edelleen hieman lannistuneena.


maanantai 17. helmikuuta 2014

Muotoilukeskus Muova

Tapasin tänään muotoilijan paikallisesta muotoilukeskuksesta, Muovasta. Sain mennä paikalle illalla koska se sopi minulle paremmin, tilat olivat hiljaisia. Näkyvillä oli kuitenkin tavaroita ja ympäristöjä, joita Muova on ollut mukana muotoilemassa. Tapasin muotoilupäällikön, jonka kanssa olimme mielestäni hyvin yhteisellä aaltopituudella. Esittelin hänelle saman alustuksen, jonka pidin UYK:ssa. Olin lisännyt siihen muutamia kuvia vastaavanlaisista tuotteista, joiden tyylisen haluaisin oman Tuotteeni olevan. Lisäksi olin napannut netistä kuvia ympäristöistä, joissa ajattelisin Tuotetta käytettävän. Näin ajattelisin antavani muotoilijoille parhaat lähtökohdat suunnitella jotain sellaista, mitä minäkin ehkä ajattelen.

Kerroin, että tuoteidea tuli mummulan saunassa ja mitä olin Tuotteesta ajatellut. Tälläkin taholla oli hyvin tietoa rahoitusmahdollisuuksista. Kävi ilmi, että sekä Tekesin että ELY-keskusten kehitysrahoissa on tapahtunut/tapahtumassa suuria muutoksia vuodenvaihteen ja rahoituskausien vaihtumisen myötä. Ilmeisesti ainakaan oman alueeni ELY-keskuksessa ei oikein tiedetä, millä perusteilla/työkaluilla uutta kehittäviä projekteja aletaan rahoittaa.

Annoin alustukseni keskuksen sisäisen pallottelun käytettäväksi. Sovimme, että muotoilupäällikkö kollegoineen keskustelee sopivasta lähestymistavasta. Alustavasti hän ajattelin sopivaksi konseptoinnin, joka sisältää tarkempaa toiminnallisuuden suunnittelua kohderyhmäspesifisti, erilaisia yksityiskohtaisia kuvia sekä kohderyhmälle toteutetun kyselyn: haluaisitko käyttää ja ostaisitko, jos hinta on 500e. Sen päälle tulisi sitten vielä prototyyppien valmistus. Ensin keskuksen omin työvälinein ja sen jälkeen puusepällä tai sitten suoraan mahdollisella valmistajalla. Sovimme myös, että menemme hänen kanssaan yhdessä keskustelemaan ELY-keskukseen näistä asioista vastaavan ihmisen kanssa, kunhan löydämme ajankohdan, joka sopisi kaikille.

Kaikenkaikkiaan rohkaisevaa. Keskiviikkona menen yksityiseen muotoilutoimistoon.

torstai 13. helmikuuta 2014

Lomailua ja vastauksia

Koska olen lekotellut onnellisesti auringon alla, on yritysasioiden päivittäminen jäänyt vähän väliin.

Kirjoittelin maileja useaan paikkaan kyselläkseni mm. muotoilun, mainoskuvausten ja kotisivujen tekemisen hintatietoja lissuun tarvittavaa rahoitussuunnitelmaa varten. Ennen kuin voin hakea rahoitusta, pitäisi siis tietää, mihin rahaa menee ja paljonko. Vastauksiakin sain.

Mainoskuvaukset: 75e kuva. Kröhöm. Tietoni mainoskuvauksista perustuu Huippumalli haussa TV-ohjelmaan. Siinä ainakin kuvaaja kuvaa minuutissa helposti kymmeniä kuvia. Joten yhden session hinnaksi tulisi hetkessä tuhansia euroja. Eli vaikka kaverini tulevat malleiksi ja heiltä löytyisi sopivia vaatteita sekä halua omatoimiseen meikkaukseen, tulevat kuvaukset helposti tosi kalliiksi. Ehkä olen ymmärtänyt hinnan väärin? Pitäisi varmaan soittaa, ei mailata... Kuvia voitaisiin ottaa kotonani, mutta mielessäni on myös yksi tietty ympäristö, jossa Tuotetta voisi käyttää. Sinne pitäisi soittaa ja kysyä, onko mainoskuvaukset kyseisessä paikassa aivan poissuljettu asia. Jos ei, pitäisi neuvotella ehdoista.

Kotisivut ja visuaalisen ilmeen hieman laajempi suunnittelu: alk 1000e. Kuulostaa kalliilta.

Muotoilua, kotisivut ja valmiiksi printattuja mainoksia: alk 20 000. Sekin kuulostaa kalliilta, mutta pidän tätä arviota aika realistisena. Tämän arvion tekijän kanssa juttelin pitkään puhelimessa Tuotteesta ja sen mahdollisuuksista. Kyseessä oli muotoilu- ja suunnittelutoimiston toimitusjohtaja ja sain häneltä tukea joillekin ajatuksilleni Tuotteesta ja sen mahdollisuuksista markkinoilla. En kylläkään kaikille. Hänen kanssaan aion joka tapauksessa neuvotella asiasta laajemmin ensi viikolla. Otan mukaan mallikuvia vastaavista tuotteista.

Aalto-yliopiston ajatuksia menen kuulemaan myös ensi viikolla. Saas nähdä, mitä siellä sanotaan ja millaisia kontakteja on tarjolla.

Lomalla tapasin mahdollista bisnesenkeliäni ja meillä oli keskustelua mm. Tuotteen hankintahinnan ja kuluttajan ostohinnan suuruusluokista. Ei kannata myydä Tuotetta suurella katteella, jos se pelottaa pois kovasti ostajia. Suunnittelin myös kohdennettua markkinointia. Nyt pitäisi vain vielä keksiä, mistä saan kohderyhmien osoitetiedot ja mitä ne maksavat?

Lomalla selailin altaalla myös tanskalaista sisustuslehteä, jossa oli esiteltynä paljon puisia huonekaluja. Aloin haaveilla, että oma Tuotteeni joskus patsastelisi vastaavilla sivuilla. Kansainvälinen huomio saattaisi vaatia kannuksensä jo hankkinutta suunnittelijaa? Haaveilen toki myös kansainvälisestä myynnistä Tuotteelle, mutta ajatuksena, kaikkine byrokraattisine kiemuroineen, se on kovin arveluttava.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Muotoilu

Perjantaina sain kommentit liiketoimintasuunnitelmaani UYKsta. Ohjeen mukaan kaikki rahalaskelmat täytyy saada kuntoon ennen kuin rahoitusta voi hakea. Rahalaskelmissa täytyy arvioida mm. varaston kustannuksia, ensimmäisen kolmen kuukauden kuluja ja ensimmäisen vuoden myyntimääriä. Näin ollen laitoin tuulemaan. Mietin, mitä kuluja ainakin tulee yritykseni alkutoiminnassa.
Soitin paikkakunnallani toimivaan muotoilukeskukseen, josta sain kuulla UYKssa. Sovimme tapaamisesta, jotta voisin selittää projektiani ja tarpeitani ja sitten saada hinta-arvion. Luin lehdestä eräästä muotoilutoimistosta, josta olin kuullut hyvää jo aiemmin. Otin yhteyttä myös sinne ja sieltä vastattiin, että soitellaan maanantaina. Tarvitsen hinta-arvion sieltäkin. Se olisi ainakin yksi, merkittävä, kuluerä.
Mailasin kahteen mainostoimistoon. Toinen ottaisi kuvat, voisi suunnitella visuaalisen ilmeen ja tehdä nettisivut ja esitteen. Toinen voisi suunnitella visuaalisen ilmeen, mm. logot ja tehdä nettisivut sekä painaa erityyppisiä mainoksia. Kysyin hintatietoja.
Mailasin kolmelle sopivalle ystävälle, joita pyysin mainoskuviin malleiksi (jos sinne asti koskaan päästään). He lupautuivat tulemaan. Lupasin korvaukseksi ruokaa, ja jos yritykseni alkaa joskus toimia voitollisesti, lupasin viedä heidät myös risteilylle.

Yksi tärkeä päätettävä asia on Tuotteen jakelu. Mieluiten veisin jokaisen kappaleen ostajalle henkilökohtaisesti, mutta se ei taida onnistua. Normipostissa ei Tuotetta voi lähettää, se on liian suurikokoinen. Täytyy selvittää kuljetusyhtiöitä (Itella, Kaukokiito, Matkahuolto, mitä niitä oikein mahtaa olla) ja kysellä heidän taksojaan. Koska myöskään valmistaja ei ole tiedossa, täytyy arvata sekä lähtöpaikkakunta, että Tuotteen paino... Aika paljon arvailtavaa ylipäätään.

Että jos joku tietää hyvää muotoilijaa, opiskelijaakin, joka on kiinnostunut isohkon puuhuonekalun muotoilusta ja jolla on kontakteja alan yrityksiin, ottakoon yhteyttä. Samoin joku, joka hoitaa mainontaan ja logoihin liittyviä asioita.