Huhuu

torstai 29. toukokuuta 2014

En keksi nimeä

Olen pitkään miettinyt nimeä yritykselleni. Olen katsonut, millaisia nimiä muilla yrityksillä on. Olen lukenut netistä selostuksia siitä, miten nimiä voisi alkaa keksimään. Olen seurannut ohjeita ja listannut avainsanoja, listannut niitä eri kielillä, käyttänyt nimigeneraattoria (se oli kohdallani ainakin aivan turha), sekoittanut tavuja jne. Ja sitten, kaksi kertaa, olen päässyt mielestäni hyvään lopputulokseen, joissa yhdistellään sopivia asioita eri kielillä tarkoittavia sanoja. Ja kun olen lopulta googlannut tuloksen, on samanniminen yritys tai vähintäänkin blogi tai bändi olemassa. Pöh. Ja näköjään kaikki mahdolliset kirjainyhdistelmät, joissa on lopussa "design", on jo käytetty.

Jääkö yritykseni perustaminen nyt tästä kiinni? Tänään olisi ollut hyvää aikaa nettipalvelun lomakkeiden täyttämiseen.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Toiminta alkaa hahmottua



Nyt olisi edessä yrityksen perustaminen. Minua on vähän jännittänyt tämä vaihe, koska yrityksen asioiden hoitaminen tuntuu niin pelottavan erilaiselta kuin omien, yksityishenkilön asioiden hoitaminen. Minua ovat mietityttäneet erityisesti osa-aikayrittäjyyden vaikutukset työttömyysturvaan sekä kaikki vakuutusasiat ja muut oikeudelliset vastuut, joita yrityksenä voi joutua kohtaamaan aivan eri tavalla kuin normaalia elämää elävänä yksityishenkilönä.

Uusyrityskeskuksessa sain hyviä neuvoja vakuutus- ja oikeuspelkoihini. Koska yritykseni liikevaihto tänä vuonna tulisi jäämään aikalailla vähäiseksi (raja on jotain 7000e), en tarvitse yrittäjän eläkevakuutusta. Muitakin vakuutuksia (vastuu- ja oikeusturva) kannattaa kuulemma huolehtia vasta, kun yrityksellä on oikeaa toimintaa. Mitään vahinkoa ei kuulemma tässä oikein voi syntyä. Työttömyysturvaan liittyvissä asioissa sen sijaan sain siellä vähän harhaanjohtavaa tietoa. Onneksi kysyin Ely-keskuksesta. Osa-aikayrittäjänä pitää olla ollut n. 10 kuukautta (joskus vähempikin riittää) tämä katsotaan todisteeksi siitä, että yrittäjyys on todella osa-aikaista ja onnistunut siis 10 kuukauden ajan päätoimen ohella. Lisäksi tietysti yrityksestä ei saa olla niin hyviä tuloja, että ne riittävät toimeentuloon (sitä en tiedä, mikä tämä summa on ja kuka ja miten sen määrittelee). Itselläni tämä asia on aika kriittinen, koska oletan työttömyysjakson koskettavan itseäni seuraavan vuoden sisällä.

Yrityksen perustamisella on siis jo vähän kiire, että 10 kuukauden ehto täyttyisi. Tai sitten pitäisi vain hurmoksessa ajatella, että yritykseni alkaa tuottaa kohtuullisesti heti, kun Tuote saadaan markkinoille.

Yrityksen perustamiseen tarvitaan pakollinen 2 500 euron osakepääoma (jonka on pysyttävä yrityksen kassassa koko ajan) sekä käyttöpääomaa, jonka joku (minä) laittaa yrityksen tilille kaikenlaisiin kuluihin käytettäväksi. Lisäksi yritykselle on keksittävä nimi, jota ei vielä ole millään yrityksellä. Tämän nimen ei tarvitse mitenkään liittyä yrityksen toimintaan. Ruusun Kahvilan "yritysnimi" voi olla vaikka Ruusun Roina. Olen muutaman kerran törmännyt tällaiseen, kun olen pankkitiedoista seurannut maksujani. Ei, en ole ostanut kirpputorilta itselleni mitään kympillä edelliskeskiviikkona. Sitten ehkä tajuan tämän liittyvän niihin toasteihin, joita ostin perheelleni. Tai jos yrittäjä muuttaa ja yrityksen nimessä on vanhan kotikaupungin nimi. Oman yritykseni nimi on vielä hakusessa.

Yrityksestäni on tulossa suoraan osakeyhtiö. Tällöin rekisteröitäessä on maksettava 380e rekisteröitymismaksu. Hallituksen voin muodostaa yksin tai hallituksessa voi olla myös muita, normaalisti esim. kaikki osakkaat. Itselleni, kokemattomana, olisi varmasti hyötyä yrityselämän kokeneista hallituskumppaneista. Jos hallituksessa on 5 jäsentä tai vähemmän, tulee hallitukseen valita myös yksi varajäsen. En ole vielä päättänyt, ketä pyytäisin, josko Jorma Ollila lähtisi?






Taloushallinnosta on kokemusta yliopistoajoilta, jolloin kahlasin läpi jonkinlaisen talouslaskennan kurssin. En läpäissyt koskaan tenttiä. Aikaakin tästä on toistakymmentä vuotta, joten muistan kurssista vain luentosalin.


Olen pitkin kevättä kysynyt tapaamiltani yrittäjiltä heidän parasta neuvoaan. Yksi on ollut "hanki hyvä kirjanpitäjä". Oma kirjanpitäjäni pääsee oletettavasti helpolla tänä vuonna, koska liikevaihtoa tuskin tulee nimeksikään. Aikataulu on tosin varmistumassa: Pyrimme joulumarkkinoille!






keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Valmistus ja markkinointi

Otin yhteyttä muotoilijan suosittelemaan mahdolliseen valmistajaan. Kyseessä on suomalainen puuhuonekaluja valmistava yritys. Itselleni on tärkeää, että valmistaja on kotimainen (osallistumme myös kampanjaan, jossa ostetaan 10 eurolla kuussa enemmän kotimaisia tuotteita ja sillä pitäisi saada aikaan 10 000 uutta työpaikkaa). Vuoropuhelu tulee olemaan paljon helpompaa ja voin olla kohtuullisen varma laadusta ja tuotteen kemikaalien turvallisuudesta. Toimitusvarmuus ei ole kiinni satamalakoista. Mahdollinen tuotantomaa voisi olla myös Viro, mutta toivottavasti hintapolitiikka mahdollistaa kotimaisen valmistajan. Olen menossa tutustumaan tuotantotiloihin ensi viikolla ja samalla varmasti keskustelemme yhteistyön aloittamisesta. Kätevää, jos sama kumppani on mukana kehitys- ja tuotantovaiheessa.

Ystävän suositeltua pyörän lisävarustetta intouduin tilaamaan vastaavanlaista suomalaisesta nettikaupasta. Tuotetta ei kuitenkaan ollut varastossa koko Suomessa. Soittaessani nettikauppaan totesin, että siinä olisi yksi mahdollinen jälleenmyyjä Tuotteelle. Samalla kun kysyin lisävarusteen toimitusaikoja, kyselin myös melko pyöreästi Tuotetta kuvaillen, olisiko kyseinen yritys halukas toimimaan jälleenmyyjänä. Koska en voinut tarkalleen kertoa, millaisesta tavarasta on kyse, ei vastapuoli tietenkään voinut lyödä lukkoon mielipidettään. Uusia tuotteita kuitenkin ollaan innokkaita ottamaan myyntiin ja kateprosentti vaihtelee 20 ja 60 välillä. Pelkoni siis on, että jos Tuote tulee markkinoille jälleenmyyjien kautta, se tulee kuluttajalle niin kalliiksi, että myyntimäärät pysyvät pieninä. Laskin, että vaikka Tuote maksaisi kuluttajalle liki 800e, siitä jäisi omaan yritykseeni alle 200e. Ja sillä pitäisi pystyä pyörittämään markkinointia, kuljetusta ja varastoa sekä itsekin saatava vielä tomaattia leivän päälle (omassa kaupassa edelleen järkyttävä yli viiden euron kilohinta kotimaiselle tomaatille, vaikka aurinkokin jo paistaa) ja mitä kaikkia vakuutuksia sun muita kuluja tästä vielä seuraakaan.

Jälleenmyyjäkuviota pohtiessani päädyin tekemään nettihakuja aiheesta. Jälleenmyyntisopimuksista kertovat sivustot tuntuvat useimmiten olevan asianajotoimistojen selostuksia ja itseasiassa kalastelevat sopimuksentekijöitä käyttämään lakimiehiä apunaan. Mutta siellä selostettiin myös jälleenmyyjän ja agentin erot, ja ehkä olenkin enemmän kiinnostunut agenteista? Täytyy miettiä. Löysin neuvoja liikeidean keksimiseen ja kannattavuuden pohtimiseen. Tuotteen idea tuli puhtaasti omasta kokemuksesta eikä mistään keksitystä listasta. Olen jutellut Tuotteesta Uusyrityskeskuksessa, Elyssä, Muovassa, Buorressa ja muutamien muiden tahojen kanssa. Ehkä 50 % on ollut sitä mieltä, että loistojuttu ja loput on olleet varautuneempia. Olen kertonut ideastani yksityiskohtaisemmin vain yhdelle potentiaaliselle asiakkaalle, ystävälleni, joka kuuluu potentiaaliseen asiakaskuntaan. Kunhan saan tarkemmat piirustukset muotoilijalta omien raapustusteni sijaan, sekä jonkinlaisen arvion kuluttajahinnasta, aion kysyä ehkä kymmeneltä kaveriltani, mitä mieltä he ovat, ostaisivatko ja ostaisivatko hinnalla X. Edellisen linkin kautta päädyin lukemaan myös internet-markkinoinnista. Siellä oli monia kohtia, joita olinkin jo päättänyt hyödyntää.

torstai 8. toukokuuta 2014

Hiljaista edistystä

Yhteistyön tieltä on poissa ainakin vastaanhangoitteleva yhtiökumppani. Muotoilu-mies oli pyöritellyt hyviä (?) ideoita jo mielessään.

Mainitsemani mahdollinen valmistaja oli näyttänyt varovaisen vihreää valoa. Haluankin mennä tapaamaan heitä itse.

Eikö mitään nykyään ole enää tapana laittaa paperille? Asiat etenevät aika pitkälle ilman, että on mustaa valkoisella.

Yrityksen perustaminen alkaa olla ajankohtaista. Varasin ajan Uusyrityskeskukseen saadakseni neuvoja siinä asiassa. Mulla onkin aika paljon kysyttävää aiheesta, varsinkin yrityksen rahaliikenteestä. Esim. seuraavaa mietin: Osakeyhtiön perustamisen minimipääoma on 2 500e. Sen verran siis pitää laittaa johonkin (pääomatilillekö?) ja tämän rahan pitäisi pysyä tallella koko ajan. Yritykselläni ei tietenkään olisi liikevaihtoa saati voittoa (olen viimein selvittänyt itselleni, mitä nämä termit tarkoittavat). Kuluja sen sijaan tulisi. Jos vaikka matkustaisin tutustumaan mahdollisen valmistajan tuotantotiloihin. Mistä nämä rahat sitten otettaisiin? Pitäisikö minun lainata henkilökohtaisista rahoistani yritykselle? Saisinko ilman mitään erityisiä veroja tai muita kuluja ottaa ne rahat yritykseltäni myöhemmin itselleni?

Suurimmat aika hyvin ennakoitavissa olevat kulut tulevat olemaan mainoskulut, joihin tällä tietämykselläni menee helposti 15 000e. 5 000 menee materiaaleihin (kuviin, nettisivuun, logoon jne) ja suunnittelemaani, aika pienimuotoiseen lehti-ilmoitteluun menee 10 000. En tiennytkään, että aikakauslehtien mainokset ovat niinkin kalliita...

Pankkitoiminnot ovat myös suuri kysymysmerkki. Minun pitää avata uusi tili yritykselleni. Lyönpä vetoa, että pankit rahastavat toistaiseksi köyhää yrittäjää perimällä yritystilistä esim. 500 euron avausmaksun ja 100 euron kuukausimaksun... Juuri näin Nordean yrittäjille suunnatun mainoksen jossain lehdessä. Taidan kysyä ensiksi sieltä.