Huhuu

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ensikertalainen yrittää järjestää mainoskuvauksia

Olen lähdössä isoille messuille Helsinkiin esittelemään Syli-keinutuolia. Siellä olisi hyvä olla jotain kättä pitempää annettavaksi kiinnostuneille. Niinpä päätin pika-aikataululla pistää pystyyn mainoskuvaukset. Kaikkihan olisi helppoa, jos olisi rahaa taskut täynnä, mutta aloittavan yrittäjän arki ei koskaan taida olla niin helppoa (oon kyllä odotellut lottovoittoa).

Malleiksi on siis värvätty ystäviä ja heidän lapsiaan, ystävien ystäviä ja sukulaisia, työkavereita... Kuvauspaikkaa etsin pitkään, koska en halunnut studiokuvia. Lopulta käyttöön löytyi ystäväni perheen kotitalo. Sylin muotoilija Nina suostui mielihyvin auttamaan taustojen ehostamisessa ja kampaaja ja vaatestylisti löytyivät omista kontakteistani. Minulle suositeltiin useita kuvaajia, joista yhdelle onneksi sopi kiireinen aikataulumme (otin yhteyttä perjantaina, ja kuvaus on jo tiistaina) ja joka jo puhelimessa antoi arvokkaita vinkkejä kuvauksia ajatellen. Ystäväni kotiin on siis tulossa äkkiä laskien yli 10 henkeä aikuisia kuvattavia ja henkilökuntaa ja vielä lapset päälle! Eivätpä taitaneet ymmärtää, mihin lupautuivat. En minäkään ihan kokonaan ymmärtänyt, millainen ruljanssi tästä tulee, mutta kerroin kuitenkin, että säpinää tulee riittämään.

Oma osuuteni on kaikkien työn järjestäminen ja kaikkien iloisella mielellä pitäminen. Tähän ikään mennessä olen tajunnut, tärkeintä iloisen mielen ylläpidossa on ruoka. Kuvausten tarjottavat pitää siis suunnitella niin, että ne eivät suttaa kuvattavien vaatteita tai ystävieni kotia ja ne ovat kuitenkin maistuvia lapsillekin ja niitä on riittävästi. Lapsille on tulossa myös hoitaja, mikä toivottavasti osaltaan auttaa kuvausten koossa pitämistä. Niin ja jäähän minulle myös keinutuolien roudaaminen. Onneksi ne ovat kohtuullisen kokoisia, mahtuvat pienen Astramme takakonttiin, tosin yksitellen.

Tunnelmakuvia kuvauksista on tulossa mahdollisesti jo tiistaina, riippuu nyt vähän kuinka myöhälle kuvaukset venyvät.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Ihana imetystyyny nosteessa

Kokonaan luonnonmateriaaleista tehty imetystyyny on ollut koekäytössä muutamassa perheessä useamman viikon. Kovasti ilahtuneena olen vastaanottanut palautetta kokeilijoilta. Tyynyä on kehuttu ja annettu ylistävää palautetta sellaisistakin asioista, joita en ole huomannut ajatellakaan! :) Tyynyjä on kokeilussa kolme erilaista, jokaisessa täyte on laitettu tyynyyn eri tavalla ja eri paksuiseksi. Lisäksi tyynyt ovat kahta eri mallia. Mallin suhteen olen jo löytänyt lopputuloksen, mutta tyynyn täyttämiseen optimia haetaan vielä. Täytteenhän täytyy pysyä hyvin paikoillaan rajummassakin käytössä, ettei tyynystä tule muhkurainen. Epätavallinen täytemateriaali on aiheuttanut näitä kokeiluja. Hyvä, että yhdessä kokeiluperheessä on myös kaksi vanhempaa remuajaa pienen vauvan lisäksi. Yksi koekäyttäjä on pienen vauvan sijaan jo puolitoistavuotias taapero.

Facebookissa järjestin kyselyn mieluisimmista kangaskuoseista. Kankaathan ovat 100 % puuvillaa. Kyselyyn tuli mukavasti kannanottoja, ja tykkääjien suosikeiksi nousivat rauhallinen kasvikuosi ja raikkaat raidat. Kolmosena kiri lehtiä, kasveja, puunsyitä ja tekstiä yhdistelevä kuosi. Tyynyt pannaan työn alle ja kesäkuun alussa kyselyn tykkääjien kesken arvotaan yhden tyynyn voittaja :) Koska kyselyyn tuli ehdotuksia myös toisentyyppisistä kuoseista, laitetaan se harkintaan tulevaisuutta ajatellen. 

Keinutuolin koekäyttäjien yksi yleinen kommentti on ollut, että Syli-keinu tarvitsisi vähän pehmuketta. Se onkin ollut mietinnässä, ihanan ylellinen ja silti perinteinen materiaali (tietenkin luonnosta) on löytynyt. Malli on ollut hieman hakusessa, koska Syli-keinun selkänojan näyttäviä helmiä ei tietenkään kannata peittää perinteisellä keinuraanulla. Mutta suunnitelma on tullut valmiiksi ja enää kokeiluversion valmistaminen on kesken. Materiaalit on tosin jo hankittu, Pohjanmaalta tietenkin.
                                          


 

perjantai 15. toukokuuta 2015

Tenkkapoo kangaskaupassa JA verkkokaupassa

Tarkoitukseni oli alunperin painattaa Suomessa omakuosisia kankaita Seestelivingin tyynyjä varten. Kun otin selvää pelkistä painatuskustannuksista, totesin, että tyynyjen hinnat karkaisivat nopeasti tavallisilta asiakkailta, niinpä se on toistaiseksi poissa laskuista. Heti, kun myyntimäärät alkaa olla sen verran isoja, että riski omasta kuosista kannattaa ottaa, teetän omia kuoseja :)

Seuraava vaihtoehto oli siis muut kotimaiset kankaat. Mieleen tuli lähinnä Nanso, Annala ja Marimekko. Nansolla on enimmäkseen trikoota, Annalalla huonekalukankaita ja Marimekon kuosit eivät puhutelleet. Tutkin ruotsalaisia Spiran kankaita, tosi raikkaita ja värikkäitä kuoseja. Sekaisin runsaita ja minimalistisia, puuvillaa ja pellavaa. Mutta ei niistäkään löytynyt täsmälleen sopivaa. Niinpä suuntasin kangaskauppoihin.

Sain kangasnäytteitä postissa isosta nettikangaskaupasta, sieltä löytyi pari suosikkia. Lisää sopivia kankaita löytyi kolmesta "kivijalkamyymälästä". Löysin monta kuosia, joista tykkäsin (ja olisin löytänyt kotiinkin ihania verhokankaita lastenhuoneeseen), mutta en osannut päätellä, mitkä niistä miellyttäisivät mahdollisia ostajiakin. Niinpä päätin järjestää Facebookissa gallupin. Ja on mulla ajatuksia siitäkin, miten niistä tyynyistä saa Seesteen oman näköisiä, jääkää kuulolle :)

Toinen "ikuisuusprojektini" on verkkokaupan perustaminen. Perustin koekaupan pari viikkoa sitten ja ilmoittautuin samalla verkkokauppafirman kauppaesittelyyn. Se oli tunnin sessio, jossa käytiin läpi tärkeimpiä asioita verkkokaupan rakentamisessa. Viimeiset 10 minuuttia kuuntelin ja ajattelin, että en ikinä tule selviämään kaupan perustamisesta yksin, mikä on tavoitteeni. Nyt olen kuitenkin päivän aikana lisännyt tuotteita, värivalikoita, tuoteryhmiä, kuvia, esittelytekstejä, yritystietoja. Monta tuntia meni, ja vasta tuoteasiat alkavat olla kohdillaan. Nyt vielä kaikki ostamiseen, maksamiseen, kuljetukseen ja asiakaskommunikointiin liittyvät asiat ovat tekemättä. Alan katsella muiden verkkokauppoja aivan uusin silmin. En ollut tajunnutkaan, miten paljon kaikkea se vaatii.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Keinumisen hyviä vaikutuksia

Aioin laittaa Seestelivingin Facebook-sivuille pienen päivityksen keinutuolissa istumisen eduista, mutta kun aloin kaivella nettiä, niitä löytyi niin paljon, että kokoan niitä pidemmästi tänne.

Keinumisella on tutkitusti monia terveysvaikutuksia. Mm. Ilkka Väänänen on tutkinut keinutuolissa "harjoittelun" vaikutuksia iäkkäämmillä ihmisillä ja havainnut, että keinuminen edistää jalkojen toimintakykyä ja lisää lihasten voimaa sekä vähentää turvotusta. Nancy M Watsonin tutkimusten mukaan keinuminen vähentää dementoituneiden vanhusten masennusta ja hermostuneisuutta sekä vähentää heidän kipulääkkeiden tarvettaan. Keinuminen vahvistaa mitattavasti myös vatsalihaksia, koska keinumisliike saadaan aikaan juuri vatsalihaksia käyttämällä. Puolen tunnin päivittäisellä keinumisella saadaan aikaan positiivisia vaikutuksia.

Yhdysvalloissa Anne Ayres on havainnut keinutuolissa keinumisella olevan positiivisia vaikutuksia sikiön hermoston kehittymiseen, ja suosittelee odottaville äideille 5-10 minuutin keinuntaa kaksi kertaa päivässä raskausviikosta 10 eteenpäin. Yhdysvalloissa on myös havaittu, että keinutuolissa keinumalla keisarinleikatut äidit paranevat nopeammin.


Tutkimusten mukaan keinuminen myös rauhoittaa ja helpottaa aistiyliherkkien lasten oloa. Keinuminen kehittää tasapainoa ja ADHD:sta kärsiville keinuminen tuo usein helpotusta. Liike lisää lasten oppimis- ja ongelmanratkaisukykyä sekä kehittää luovuutta ja itsetuntoa.

Tuoreille äideille iloinen uutinen on, että samalla kun on vauvan kanssa läheisessä kontaktissa ja vahvistaa raskauden jälkeen heikentyneitä vatsalihaksiaan, voi istua rauhassa hyvässä asennossa ja katsoa telkkua :) Isätkin tietysti hyötyvät istumisesta vauvansa kanssa mukavasti. Koska Syli-keinussa on niin hyvä istua, säästytään myös niska- ja hartiajumeilta, jotka muuten uhkaisivat imettäjää tai pulloruokkijaa. Tutkimusten mukaan rintamaitoakin heruu vuolaammin, kun äiti on rentoutuneessa olotilassa, ei joudu jännittämään lihaksiaan, eikä mihinkään satu. Seestelivingin Syli-keinutuoleja pääset ihailemaan täällä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Vauvaosastolla - taas

Käväisin hakemassa Syli-keinun koeistunnasta Vestiksestä, samalla sain sieltä nipun täytettyjä palautelomakkeita. Mukava lukea, mitä naiset ja lapset olivat tykänneet. Vestiksellä on perhekahvilatoiminnan lisäksi Eftis-toimintaa eli iltapäiväkerhoja pikku koululaisille. Syli olikin joutunut heti kovalle koetukselle. Henkilökunnan palautteen mukaan lapset olivat istuneet, lukeneet ja kiipeilleet keinussa, ja kerrassaan mitään vaaratilanteita ei ollut sattunut. Turvallinen toiminta lapsiperheen myllerryksessä siis lienee taattu.

Vestiksestä keinu matkasi Vaasan keskussairaalan Synnyttäneiden ja naistentautien osasto A4:lle. Jätin pikkuisen autoni huonolle paikalle, mutta ovien lähelle, hätävilkut päällä. Ilokseni ihmiset hymyilivät ja olivat kiinnostuneita, kun raahasin keinuani hissiin ja sieltä pois. Reitti synnärille onkin tuttu, useampi visiitti on sinne jo tullut tärkeissä asioissa.

Apulaisosastonhoitaja otti minut vastaan ja kokeiluun tulevasta tuolista oli selvästi ollut puhetta, koska muitakin testaajia ilmaantui paikalle. Viime visiittini jälkeen potilashuoneisiin oli hankittu pieniä, matalia, muovisia keinuja. Käteviä, mutta ei niissä kauhean hyvää asentoa saa, koska selkänoja loppuu jo lapaluiden alapuolella. Syli-keinu vietiin huoneeseen 10, jossa kaksi äitiä vauvoineen nukkui parhaillaan. Nappasin kuvan keinusta ikkunan edessä, toivotin onnea perheenlisäyksestä ja jätin keinun erittäin tuoreiden äitien testattavaksi.

Vaasan keskussairaala pyrkii olemaan erityisen hyvä sairaala tuoreille äideille ja vauvoille, ja sillä onkin WHO:n vauvamyönteisen sairaalan laaduntunnustus. Myös imetystä tuetaan hyvin aktiivisesti. VKS on siis erinomainen koekäyttöpaikka Sylille. Tuore äiti, vaikka vähän jännittynytkin, saa Sylissä hyvän, tukevan ja sitä kautta rennon asennon. Maitoakin heruu rentona paremmin.

Tässä kuvassa näkyvätkin selkänojan helmien sävyerot. Keinussa on vaaleanharmaita (joka on keinun pääväri) helmiä sekä haaleita vaaleansinisiä ja vaaleanpunaisia helmiä satunnaisessa järjestyksessä.

Autolle päästessäni huomasin ilokseni, että lappuliisat eivät olleet käyneet rankaisemassa tavarantoimittajaa.