Mallihymyn harjoittelua ja kuvia lehteen

Lähettelin muutama viikko sitten lehdistötiedotteita Syli-keinusta ja yrityksestäni yleensä. Tarkoituksena oli tuoda olemassaoloni edes jonkinlaiseen tietoisuuteen tai ainakin yrittää sitä. Olin aivan ikionnellinen, kun nuo tiedotteet poikivat yhteydenoton. Sen seurauksena minua haastateltiin elämästäni ja yritykseni alkuvaiheista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Lisäksi lehtijuttuun tarvittiin kuvia. Kuvien otto yritettiin ensin ajoittaa Kalliossa pitämäni Sylien esittelytilaisuuden kanssa samaan viikonloppuun, mutta kiireisestä aikataulusta johtuen se ei onnistunut. Kuvat päätettiin ottaa Vaasassa. Ohjeeksi sain, että päälle mukavat vaatteet.

Sitten vähän myöhemmin kävi ilmi, että kuvat otettaisiinkin meillä kotona. Lähetin kuvaajalle kuvia parista huoneesta etukäteen, ja sovimme kuvauspäivästä ja ajasta. Aloin vähän hermoilla. Onko kotimme tarpeeksi kuvauksellinen, entä minä? Mitä pitäisi laittaa päälle? Tutkittuani asiaa, ei pitäisi olla mitään kuviollista. No kaikki paitani ovat tietenkin kuviollisia... Alaosaksi minulla oli jo valmiiksi sopivan tummat farkut. Lisäksi tavoitteena oli romanttisen pehmeä tunnelma.

Pitkään harkittuani päädyin Doppwomanista hankittuun yläosaan. Neuletakiksi valikoitui ihanan pehmeän vaaleanpunainen neuletakki Sun of Gabalta. Aivan uusi vaatemerkki itselleni, muuten. Niitä oli kolmea eri mallia, yhdessä vaihtoehdossa oli hakaneulakiinnitys ja yhdessä vähän hupun oloinen piippukaulus. Mutta itse päädyin siihen, jossa on edessä iso ruskea nappi. Neuletakin alle valitsin More & moren valkoisen päällepäin yksinkertaisen näköisen paidan. Mutta kun sitä katsoo vähän tarkemmin, huomaa erittäin koristeellisen takaosan, se on ohutta, läpinäkyvää kangasta, joka on pliseerattu (käytetäänkö näin vanhanaikaista sanaa enää?), jopa erilaisille kuvioille. En ole nähnyt tällaista pliseerauskuviointia koskaan ennen. Materiaalina on uskomattoman pehmeä viskoosi. Laitan tähän kuvan erikseen More & moren sivuilta, koska meillä otetuissa kuvissa tuo takaosa ei näy ollenkaan. Tässä siis kyseinen paita takaa.

 

Kuvaukseen sopivat vaatteet olivat siis reilassa. Sitten kotia piti vielä raivata. Koska emme olleet vielä kuvaajan kanssa sopineet edes huoneen tarkkuudella, missä kuvat otetaan, päätin raivata suurimmat etukäteen ja pienemmät sitten, kun tietäisin, mistä kannattaa raivata.

                                                        Tässä Syli odottaa kuvaajan tuloa.

 

Kuvaaja Mikko Lehtimäki ilmaantui varusteineen sovittuun aikaan ja alkoi tarkastella kotiamme "sillä silmällä". Kuvauspaikaksi valikoitui olohuone. Kaikki valot sammutettiin. Tuntui, että kaikkia huonekaluja siirrettiin ja sitten keinu asetettiin huoneen keskelle. Istuin keinussa ja Mikko katseli näkymiä. Onneksi ei tarvinnut vielä poseerata. Sitten keinua käänneltiin milloin myötä-, milloin vastapäivään. Minun piti kaivaa esille villasukat ja sitten mietittiin, miten jalkojen pitäisi olla. Kuvausohje, jonka Mikko oli saanut, oli käsittääkseni melko yksityiskohtainen ja vaikea keinun muotoisen esineen kuvaamiseen. Melkoisen vääntämisen jälkeen päästiin ottamaan kuvia. Ja kylläpä mallin työ saattaakin olla hankalaa! Minulla itselläni taitaa olla yksi "kuvahymy", joka lähtee aina, kun valokuvia aletaan ottaa.  Naamani näyttää kaikissa kuvissa samalta, ainakin tuntuu siltä. Oikeat mallit nostavat kulmakarvoja ja siirtävät leukaa ja "esittävät" ilmeellään surullisesti hymyilevää, iloisesti hymyilevää ja riehakkaasti hymyilevää, ainakin mitä olen television realityohjelmista katsonut. Minä vain hymyilen.

 

 

 

Kuvia otettiin eri suuntiin ja vähän eri kulmista. Lopulta avuksi otettiin kaapista hakemani vauvalakana. Yllä oleva kuva ei ole Mikon ottama, niitä en ehtinyt edes vilkaista! Tulosta pääsemme ihailemaan 12.12. Kerron sitten kyllä, missä.

 

 

document.write(' ');

!-- ABILICOM -->

Sylit Helsingin sykkeessä

Osa onkin ehkä kiinnittänyt huomiota siihen, että esittelin Syli-keinutuoleja pitkästä aikaa Helsingissä. Tilana oli Kemikaalicocktail-blogin pitäjän Noora Shinglerin työhuoneen aulatila Fleminginkadulla. Hyvä tila. Sopivan kokoinen, valoisa, isot ikkunat ja helposti saavutettavissa. Valmisteluihin kuului leipomista ja muiden tarjoiluiden hankkimista, kodikkaan rekvisiitan miettimistä ja aikataulujen yhteen sovittamista. Lähetin myös ilmoituksia esittelystä Facebookissa ja Instagramissa sekä valikoiduille ihmisille, joiden ajattelin olevan kiinnostuneita työnsä puolesta tai muuten. Uudet heleät Seesteliving-mainosflyeritkin valmistuivat juuri parahiksi.

Näissä kuvissa musta Syli-keinutuoli sisällä pe iltana ja turkoosi Syli kadulla la aamupäivällä.

Tarjoiluakin oli:

 

 

Esittelyssä Syliin kävi tutustumassa joukko ihmisiä, jotka antoivat innostavaa palautetta ja tarjosivat kontakteja eteenpäin, kivaa. Keksit, juotavat ja sohvalla istuminenkin kelpasivat. Kiitos kaikille kävijöille. Alla tunnelmakuvia lauantailta.

 

 

 

 

 

 

Tutustujien joukossa oli paljon naisten ystäväporukoita, jotka olivat kokoontuneet ympäri Suomen viettämään mukavaa lauantaita Helsinkiin :)

 

Esittelyn jälkeen oli kova kiire kotiin perheen luokse, vaikka haikeana katselinkin kauppoja ja kauppakeskuksia ohi ajaessani. Asuin aikanaan vuosia Kalliossa, ja senkin vuoksi oli haikeaa katsella huolettomia ja kiireettömiä ohikulkijoita. Nykyään huolettomalle ja kiireettömälle ajalle pitää erikseen varata aikaa kalenterista! Kotimatka meni kohtalaisesti pimeän, tihkun ja huonon hämäränäön yhdistelmästä huolimatta.

 

Lähettämieni ilmoitusten johdosta sain ERRRITTÄIN tervetulleen pyynnön/ehdotuksen, josta kuulette takuulla lisää tuonnempana.