Sitten vähän myöhemmin kävi ilmi, että kuvat otettaisiinkin meillä kotona. Lähetin kuvaajalle kuvia parista huoneesta etukäteen, ja sovimme kuvauspäivästä ja ajasta. Aloin vähän hermoilla. Onko kotimme tarpeeksi kuvauksellinen, entä minä? Mitä pitäisi laittaa päälle? Tutkittuani asiaa, ei pitäisi olla mitään kuviollista. No kaikki paitani ovat tietenkin kuviollisia... Alaosaksi minulla oli jo valmiiksi sopivan tummat farkut. Lisäksi tavoitteena oli romanttisen pehmeä tunnelma.
Pitkään harkittuani päädyin Doppwomanista hankittuun yläosaan. Neuletakiksi valikoitui ihanan pehmeän vaaleanpunainen neuletakki Sun of Gabalta. Aivan uusi vaatemerkki itselleni, muuten. Niitä oli kolmea eri mallia, yhdessä vaihtoehdossa oli hakaneulakiinnitys ja yhdessä vähän hupun oloinen piippukaulus. Mutta itse päädyin siihen, jossa on edessä iso ruskea nappi. Neuletakin alle valitsin More & moren valkoisen päällepäin yksinkertaisen näköisen paidan. Mutta kun sitä katsoo vähän tarkemmin, huomaa erittäin koristeellisen takaosan, se on ohutta, läpinäkyvää kangasta, joka on pliseerattu (käytetäänkö näin vanhanaikaista sanaa enää?), jopa erilaisille kuvioille. En ole nähnyt tällaista pliseerauskuviointia koskaan ennen. Materiaalina on uskomattoman pehmeä viskoosi. Laitan tähän kuvan erikseen More & moren sivuilta, koska meillä otetuissa kuvissa tuo takaosa ei näy ollenkaan. Tässä siis kyseinen paita takaa.
Kuvaukseen sopivat vaatteet olivat siis reilassa. Sitten kotia piti vielä raivata. Koska emme olleet vielä kuvaajan kanssa sopineet edes huoneen tarkkuudella, missä kuvat otetaan, päätin raivata suurimmat etukäteen ja pienemmät sitten, kun tietäisin, mistä kannattaa raivata.
Tässä Syli odottaa kuvaajan tuloa.
Kuvaaja Mikko Lehtimäki ilmaantui varusteineen sovittuun aikaan ja alkoi tarkastella kotiamme "sillä silmällä". Kuvauspaikaksi valikoitui olohuone. Kaikki valot sammutettiin. Tuntui, että kaikkia huonekaluja siirrettiin ja sitten keinu asetettiin huoneen keskelle. Istuin keinussa ja Mikko katseli näkymiä. Onneksi ei tarvinnut vielä poseerata. Sitten keinua käänneltiin milloin myötä-, milloin vastapäivään. Minun piti kaivaa esille villasukat ja sitten mietittiin, miten jalkojen pitäisi olla. Kuvausohje, jonka Mikko oli saanut, oli käsittääkseni melko yksityiskohtainen ja vaikea keinun muotoisen esineen kuvaamiseen. Melkoisen vääntämisen jälkeen päästiin ottamaan kuvia. Ja kylläpä mallin työ saattaakin olla hankalaa! Minulla itselläni taitaa olla yksi "kuvahymy", joka lähtee aina, kun valokuvia aletaan ottaa. Naamani näyttää kaikissa kuvissa samalta, ainakin tuntuu siltä. Oikeat mallit nostavat kulmakarvoja ja siirtävät leukaa ja "esittävät" ilmeellään surullisesti hymyilevää, iloisesti hymyilevää ja riehakkaasti hymyilevää, ainakin mitä olen television realityohjelmista katsonut. Minä vain hymyilen.
Kuvia otettiin eri suuntiin ja vähän eri kulmista. Lopulta avuksi otettiin kaapista hakemani vauvalakana. Yllä oleva kuva ei ole Mikon ottama, niitä en ehtinyt edes vilkaista! Tulosta pääsemme ihailemaan 12.12. Kerron sitten kyllä, missä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti